7.9.2015

tästä hetki sitten vain unelmoin

Saavuin Koldingin juna-asemalle ja täytyi odotella viisi tuntia. Kysyin kadulla yhdeltä joka tuli samaa aikaa kaupasta ulos että tiesikö hän hyvää kahvilaa joka olisi iltaisin auki. En osannut odottaa hänen vastaavan asuvansa parin sadan metrin päässä ja voisin jättää hänen luokse tavarat. Kohta olinkin hänen kämpässä ja lähdin kevyin kantamuksin takaisin kadulle uuden ystävän seurassa. Hän näytti vaikka mitä Koldingista! Käytiin parhaimmassa jäätelöpaikassa ja graffitialueilla. Ulkoilmakirjastossakin. Meistä tuli nopeasti ystävät ja mentiin vielä hänen luokse kuuntelemaan musiikkia ja syömään. Keskusteltiin monista asioista. Elämästä. Tapasin hänen kämppiksiä ja olisin voinut jäädä yöksikin. Uusi ystäväni kantoi puolet tavaroistani juna-asemalle ja oli mun kanssa junan lähtemiseen asti. Antoi jopa läksiäislahjan. Itkettiin kun halattiin ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Tämän takia rakastan matkailua. Olkaa rohkeita ja kysykää apua kaduilta, se voi johtaa mihin vain.
18.8.2015 Tanska



Talloin vasemmalla sukalla etanan päälle. Kadotin suuntavaiston ja kävelin sataman terminaaliin. Join Guinnessia 10 tuntia ennen töitä. Kahlasin ja nukahdin rantaan. Menin pubiin ja sain 5 uutta kaveria sekä kymmeniä hyviä muistoja. Join kahvilassa cappuccinoa ja luin kirjaa kunnes irlantilainen tuli viereen keskustelemaan. Tein makaronilaatikkoa. Heittelin yöllä kiviä kaverin ikkunaan, jotta ei tarvinnut ulkona nukkua. Seuraavan yön nukuin brassiystävän sohvalla. Myöhemmin sain irkkuperheeltä oman ullakkohuoneen enkä muistanut kuinka hyvät unet saa kaatosateella untuvapeiton alla. Tai kuinka onnellista arkielämä voi olla.

Oon nyt viikon ollut Irlannissa. Kävelin eilen pubista kotiin ja hymyilin idioottimaisesti. Täällä sitä nyt ollaan. Lucanissa. Alan opiskelemaan drinkkejä aamupäivisin ja kyselemään baareista harjoittelupaikkaa. Iltapäivisin kokkaan. Iltaisin hengailen ystävien kanssa heidän kotona, pubissa tai puistossa. Kuulostaa sellaiselta mistä vuosi sitten vain unelmoin.
26.8.2015 Irlanti



Herään ja laitan vedenkeittiminen päälle. Lisään hunajaa teehen sekä mysleihin. Menen ulos lenkille. Haen kahvilasta take awayn ja katson elokuvan tai luen kirjaa. Teen kotitöitä ja kokkaan. Vietän illan pubissa ystävien kanssa. Kävelen kotiin kuunnellen musiikkia ja etsin samalla tähtikuvioita taivaalta. Näistä hetkistä ei pidä muuta kuin nauttia. Tämän takia jätin Pariisin ja ostin menolipun Dubliniin. Sydän sanoo, että näin on hyvä olla.



Alan pian tekemään viikoittain videoita täältä (ja aukaisen läppärin useammin kuin 3 viikon välein). Sanat tai kuvat eivät enää riitä kuvailemaan Irlantia ja elämää. Haluan videoida monia asioita. Katusoittajia, juhlia, pubi-iltoja, kortti- ja biljardipelejä, vaelluksia, merta, bussimatkoja, Irlannin säätä, ruokaa… Haluan muistaa nämä hetket ja paljon muuta. Haluan muistaa miksi Irlanti on ollut jo yli vuoden mun koti.                    



9 kommenttia:

  1. Hei! Oletko siis missäpäin maailmaa/Irlantia tällä hetkellä? :) Olen 21-vuotias suomalainen tyttö, saavuin Dubliniin maanantaina ja olen täällä au pairina. Sillä vain kyselen, kun olisi kiva tutustua ihmisiin, ja vaikka se varmasti täällä Irlannissa onkin melko helppoa, niin jotenkaan en ainakaan vielä ole uskaltanut yksin esim. mennä johonkin pubiin ja alkaa jutella vieraille ihmisille. Niinpä koitan vaihtoehtoisesti ensin löytää ihmisiä netin kautta. :) Tutustumisvinkkejä otetaan siis vastaan, tai jos itse olet Dublinissa, voisi olla kiva treffata, jos vain sinua kiinnostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos viestista! Tavataan ihmeessä ja mielelläni annan vinkkejä. Au pairit tapailee viikottain Dublinissa, varmasti saat seuraa pubeihin ;) laitatko emailia jaanairikka@gmail.com niin jutellaa lisää :)

      Poista
  2. Blogissani olisi sinulle haaste:---)
    http://valveunenomaista.blogspot.fi/2015/09/haastavaa.html

    VastaaPoista
  3. mitä lukioo kävit suomesta käsin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Nettilukiota kokeilin mutta ei ollut mun juttu

      Poista
  4. Kuulostaa niin parhaalta, nuo on nitä elämän ihanimpia hetkiä :)

    VastaaPoista