HelpX on sivusto, josta voi löytää farmeja, B&B paikkoja, hostelleja, koteja ja veneitäkin, jotka etsivät vapaaehtoistyöntekijöitä heille lyhyeksi aikaan tarjoten ruoan ja majoituksen.
Löysin ensimmäisen farmihostini Nantesin läheltä, Länsi-Ranskasta. Lähdin bussilla Pariisista Nantesiin ja en edes pitänyt peukkua ylhäällä, kun viereeni pysähtyi auto. Liftaamalla pääsin pikkukylään Vertouliin ja hostini tuli hakemaan landelle. Maisemat muistuttivat tosi paljon Tanskaa, mutta välillä myös kotipaikkaani Suomessa. Ehkä johtui hostin ajotavasta laittaa mutkat suoriksi.
Paikka oli kuin Weasleyn kotikolo Harry Potterissa. Söin mysliä jogurtilla ja hunajalla. En vielä silloin tiennyt, että se tulee olemaan aamupalani. Tai että kuinka moneen viinilasilliseen yksi johtaisi.
Ensimmäisenä aamuna host näytti mitä teen herättyäni. Syön aamupalan, käyn ulkohuussissa, laitan koirille ruoan, vien kanalaan siemenet, annan kasveille ja vihanneksille (paitsi perunoille) vettä. Kasvihuoneessa on banaanipuita! Kun oltiin menossa kanalaan niin host unohti jotain taloon. Luulin että roskat aamupalalta, mutta hän palasikin pyssyn kanssa! Yksi kanoista täytyi ampua ruoaksi.
Uusien asioiden oppimista tai oikeastaan asioiden tekemistä toisella tavalla. Rakkuloita käsissä ja nokkosten pistoja. Mietin lähtöä. Olisin voinut jo olla Irlannissa.
Väsyttää järkyttävän paljon, ehkä se on tää ranskakin. Koko ajan täytyy miettiä. Aina teen jotain väärin hostin mielestä. Tuli laskettua päiviä ja nyt on 1/3 osa ohi. Ehkä se tästä..
21.4.2015 päiväkirjastaRuoan kanssa oli aina viiniä tai muutaman kerran kaljaakin. Kaikki oli luomua. Yleensä hain juurekset maasta ja otin muutamat persiljat mukaan. Raastoin porkkanat ja punajuuret, vähän oliiviöljyä ja sitten kananmunia kanalasta. Sellaista luomuruokaa.
![]() |
mentiin kylästä kylään autolla |
Tämä farmilla oleminen on kyllä opettanut enemmän mitä olisin uskonut. Kun mietin taaksepäin niitä ensimmäisiä päiviä ja kuinka laskin päiviä ja mietin pystynkö oikeasti olemaan täällä niin nyt olen iloinen, että host on laittanut mut raskaisiin ja ehkä turhiinkin hommiin. Juuri se ettei katso vain omaa napaansa ja tekee asioita muiden hyväksi on ollut tärkein asia täällä. Kyllähän ne maan hakkaamiset inhotti, mutta olenpahan ne tehnyt ja oppinut vaikka mitä.
24.4.2015 päiväkirjasta
Kokemuksen jälkeen oon iloinen, että lähdin farmille (ja pysyin siellä loppuun asti). Ei se lomaa ollut, tein rankkaa työtä pahimmillaan 9 tuntia päivässä. Sellaista työtä mitä jotkut ihmiset maailmassa tekee päivittäin ja jopa enemmän. Nyt elämä Irlannissa tuntuu lomalta siihen verrattuna.
perjantai oli rankin päivä. Nostin painavia juuria viinipellolta pois ja heitin traktorin lavalle. |
Olihan se viikko rankka, mutta mä toisaalta tykkäsin siintä. Taidan pysyä luomuruoassa ja jakaa hostin elämänohjeita muillekin. Seuraavaksi haluaisin farmitöihin Länsi-Irlantiin tai Tanskaan. Tämä oli vasta alkua!
Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta myös raskaalta. Ja kuvat olivat taas inspiroivat :)
VastaaPoistakiitos :)
Poista