10.1.2015

24 tunnin tapahtumia

Kävelin illalla 10 kilometrin lenkin Pariisissa. Ensin Seineä pitkin Royal sillalle ja sitten muotiliikkeiden ohi alueelle, missä oli kivääripoliiseja joka puolella. Yksi poliiseista sanoi jotain ranskaksi ja elekielellä ymmärsin, että mun täytyy kääntyä oikealle. Kaikki liput ovat yhä puolitangossa ja Je suis Charlie mainoksia on nähtävillä.




Aamulla kävin hakemassa tuoreen Baguetten ja söin sen juuston sekä mansikkahillon kanssa. Vaniljalla maustettu tee oli hyvää. Menin myös ensimmäistä kertaa metroon ja tietysti väärään suuntaa. Metrossa kaksi miestä soitteli saksofoneilla ja tunnelma(äänenvoimakkuus) oli korkea, ihan mahtavaa. Pääsin elää alennusmyyntihelvettiä kauppoihin ja... menin irkkubaariin. KYLLÄ! Temple Bar ja Bulmersia. Baarimikko luuli irlantilaiseksi ja vähän ajan päästä kun alkoi soimaa If I ever leave this world alive ja muita irkkulauluja niin voitte ehkä vain kuvitella kuinka hyvältä se tuntui. Sain palasen irlantielämästäni takaisin ja muutaman kuukauden jälkeen se tuntuu suurelta lahjalta. Huomenna menen kuuntelemaan livemusiikkina toiseen pubiin. Tästä se lähtee taas, oui!

En osannut odottaa, että voin käydä täällä irkkupubeissa ja myös keskustella saksaa turistien kanssa. Tänään yksi pariskunta kysyi missä Eiffel on ja osasin neuvoa. Pariisi osaa yllättää ja oon onnellinen, että tulin tänne.

Nyt kun kävelin asunnolle jäätelön kanssa niin kello olikin sopivasti melkein tasan ja sain videolle Eiffelin valoshown.


Mut on kerran piiretty Balatonilla Unkarissa ja eilen ystävä Suomesta yllätti jä lähetti tälläisen. Kiitos!!

4 kommenttia:

  1. Voi että! Pariisi kuulostaa niin kauniilta ja ihanalta paikalta, toivottavasti joskus pääsisin käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerro jos tuut käymään! :) tää on kyllä unelma jos tykkää kahviloista, ruoasta, muodista ja kulttuurista

      Poista
  2. Voi kuinkahan monta kertaa mä eksyin metrolla aivan väärään paikkaan ennenku opin sitä käyttään 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D nyt mä opin jo metrokarttaa lukemaan, kyl se tästä - virheiden kautta

      Poista