irrotan itseni somekahleista

Muistan kun olin ystävien kanssa ulkona ja pidettiin somehetki, jokainen pystyi hetken aikaa päivittämään ihmisille mitä tekee, missä ja kenen kanssa. Menin kahvilaan ja ensimmäinen asia mitä seuralainen teki oli kuvan ottaminen someen. Liian usein on tullut sanottua "oota laitan tästä hetkestä instaan" tai snapchattiin on kerrottava mikä meininki. On pakko myöntää, että välillä teen jotain vain että voisin laittaa sen someen.

Tutustuin Irlannissa ihmiseen, jonka elämä on vauhdikasta ja sosiaalista. Ihmettelin kun hänellä ei olekkaan Snapchattia, Twitteriä, Instagramia... eikä hän edes päivitä Facebookiin mitään tai näe chat-viestiä moneen päivään! Elämä onkin niin rikasta, ettei hänellä ole aikaa somelle. Niin makeeta, ettei sitä kaikille jaa. 

Suosittelen katsomaan tämän videon (ei tarvitse osata englantia ymmärtääkseen sanoman) ja jos olet aikaisemmin jo nähnyt niin katso uudestaan. Mua se pysäytti enemmän toisen katsomiskerran jälkeen - johtuneen siintä, että tilanne on yhä sama.

heihe appit!

Lupaan, että vuodesta 2015 lähtien lopetan somettamisen. En lopeta bloggaamista tai poista whatsappia. koska niillä pidän moniin ihmisiin yhteyttä ja näistä suhteista en halua luopua. Skypen ja sähköpostin säilytän ihan nettilukionkin takia.

Haluan ikuistaa hetket sydämeen ja päiväkirjaan. En halua katsoa Facebookista tai Instagramista mitä ystäville kuuluu vaan haluan kysyä sitä heiltä. Haluan lähettää postikortteja ja kirjoittaa kirjeitä. En halua herätä ja katsoa ensimmäiseksi ilmoituksia kännykästä. Haluan sammuttaa kynttilän näppäinlukon sijasta ennen nukkumaanmenoa. En halua muistaa milloin viimeksi ja missä olen käyttänyt kännykkää viimeksi.

Reppureissatessa, kun kännykkä on ollut repun pohjalla ja hetkistä Irlannissa, kun wifiä ei ole ollut saatavilla - niistä hetkistä olen tänä vuonna kiitollinen.