15.9.2014

Lucan Festival 2014


Aamu alkoi hyvin kun Keywest oli esiintymässä kadulla (kuvassa Sam)

Lucan on söpö pieni kylä, minne on aina yhtä kiva mennä

Arvatkaa kenen auton ratissa... no tietysti poliisin


yksi irlantilaisista ajanviettopaikoista


Duck Race. Jännittävää kenen ankka ehtii ensimmäiseksi maaliin





Lucan Festival 2014

Treffattiin Iinan ja Camillan kanssa keskustassa ja lähdettiin bussilla Lucaniin. Ensimmäiseksi käytiin poliisiasemalla, oli ihan mielenkiintoista käydä tutustumassa sisätiloihin(mm. kuulusteluhuoneet) ja tuli heti mieleen Sydämen asialla-ohjelma. Täällä on niin erilaista kuin Suomessa(ei sillä että olisin käynyt joskus Suomen poliisiasemalla kuulusteltavana), vieläkin jotkut asiat hämmentää. Tutustuttiin myös poliisiautoihin vanhimmasta uusimpaan malliin, enpä tiennyt että Garda on ollut punainenkin.

Festivaalit oli suunnitteltu enemmän lapsille, mutta oli mulla hauskaa vaikka pelle ahdistelikin. Tuli aina luokse ja alkoi lyömään sellaisella huiskekepillä - tietysti vain viihdyttääkseen lapsia, mutta mua se ei paljoa viihdyttänyt...haha. Kaduilla oli ruokakojuja eri maista ja sitten oli taikuri ja paikallisten lavaesityksiä. Meillä oli kivaa ja oli mukavaa vain istua sillalla ja syödä fish and chipsia. Päivän kruunasi Arthur cover band(tykätkää facebookissa) tykkään tosi paljon niiden covereista ja oon alkanut käymään heidän pubikeikoilla. Perjantaina pääsee taas tanssimaan(&käyttämään rahat bulmersiin ja taksiin), en malta odottaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti