15.9.2014

Greystones: Slí na hAille


Oli pakko ottaa videolle, ihana Irlanti (alkaa tulla hokemaksi) Pakkasin lauantaina reppureissuni (ensiapupaketti, t-paita, pipo, kaulahuivi, sateenvarjo ja vesipullo) ja kävelin Henry's streetiltä juna-asemalle. Juoksin 6. raiteelle ja hyppäsin johonkin junaan, joka veikin tuttuun paikkaan nimeltä Bray(postaus). Rantaviivaa seuraten tuli kyltti "cliff walk Greystones 5,5km" ja ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdenkö vaeltamaan. Minne tahansa katsoinkin niin oli kaunista ja tie muuttui aina erillaiseksi. Tätä olin kaivannut ja en voi uskoa, että löysin tälläisen reitin niin läheltä kotoa. Kun ihmisiä käveli vastaan niin ensin hymyiltiin ja sitten tervehdittiin, välillä jopa kysyttiin mitä kuuluu. Tutustuin Greystonesiin ja mentäessäni takaisin rannalle ostin jäätelöautosta 99's conesin. Eksyin vähän, mutta näin siinä enemmän Irlantia ja ehdin yhdeksäksi kotiin. Oikeastaan olin vain tunnin kotona ennen kuin lähdin pubiin ja sain nauttia hyvästä seurasta ja musiikista. Päivä ei olisi voinut tästä parantua ja kulttuurishokki on ohi, viikon se ehti ollakin.

Nyt sama kertomus kuvin






















4 kommenttia:

  1. Hahaa, perjantaina vois yrittää ottaa uusiks :--D

    Kiitos seurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan ehdottomasti! Kiitos kun tulit messiin :)

      Poista
  2. Mun on pakko sanoo et rakastan lukee sun elämästä sielä! Ja oon niiiiiiiiiiiin kateellinen! Mäki haluun Irlantii :) pidä hauskaa ja päivittele usein blogia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana! Tallaisen kommentin jalkee tekeekin mieli paivittaa :) tykkaan seurata myos sun elamaa, annat paljon inspiraatiota mulle

      Poista