Kaksi kuukautta sitten nukuin ensimmäisen yöni Irlannissa. Seuraavana aamuna heräsin talviunestani.
päiväkirja 3.9.2014
Mistä olen tykännyt paljon
- aupair-työstä tietysti. Perheestä
- kahvilat ja pubit. Unohtamatta yökerhoja. Ja ruokaa.
- musiikki. En väsy koskaan samoihin katusoittajiin enkä kappaleisiin pubeissa
- urheilu. Uiminen, pyöräily, jalkapallo ja toivottavasti joskus myös hurling
- matkusteleminen Dublinin seudulla ja koko Irlannissa
- kansainvälisyys. Saksasta, Espanjasta, Brasiliasta, Itävallasta, Tsekeistä...
- itsenäisyys ja oppiminen. Ja ainiin, laihtuminen.
- ... voinko vain sanoa kaikki? Irlanti, ihmiset, arki, viikonloput... yksinkertaisesti kaikki.
Tietysti on päiviä jotka ei ole niin hyviä kuin toiset, mutta niinhän se on kaikilla. Kun tulin tänne niin oli vaikea käsittää miten tyhjästä aloitin. Ehkä vielä vaikeampi on käsittää kuinka se "tyhjä" on jo parin kuukauden jälkeen ei niin tyhjä. Ei se ole helppoa löytää ystäviä ja vaikka mä löysin niin osa on jo lähtenyt kotimaahansa. Tai että vapaa-aikana olisi aina tekemistä ja seuraa. Ei todellakaan. Täytyy olla todella aktiivinen, ei ainoastaan alussa vaan koko ajan. Ei kuulosta helpolta eikä se sitä ole.
Suudelmasta ambulanssimatkaan. Tuossa välissä on kokemuksia parhaimmasta huonompaan enkä lähde listaamaan - niitä mitä haluan jakaa löytyy täältä blogista kyllä. Tavoitteena on tehdä joka kuukausi jotain uutta ja nyt siis kertynyt kaksi: matka toiselle puolelle Irlantia ja GAA football semifinaali stadionissa. Ehkä tulee tapa ja teen näin loppuelämäni, ihan mahtavaa kokea ainankin kerran kuukaudessa jotain uutta.
Hassua ettei ole tullut koti-ikävää enkä ole skypeä kaivannut - kaksi kertaa olen sen kautta kuulumiset kertonut. Tietysti on hetkiä jolloin toivoisin perheenkin olevan täällä, mutta en mä Suomeen halua. Päinvastoin, oon alkanut miettimään mitäköhän tässä vielä käy. Irlanti on jo niin sydämessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti