2.9.2014

irlantilainen sunnuntai

Edessäni meni poika laudalla ja hän yritti tehdä samaa temppua kuin kaverit olivat osanneet puistossa. Lauta osui kipeästi jalkaan ja hän pysähtyi istumaan maahan. Olin pyöräilemässä ohi, mutta päätinkin jarruttaa ja kysyä ootko okei. I'm fine tuli vastaukseksi ja kerroin, että hän tulisi kyllä osaamaan tempun. Hän nosti katseensa ja hymyili. Teen liian harvoin hyviä päätöksiä, mutta tänään tein yhden ja se tuntui mielettömän hyvältä.
päiväkirja 1.9.2014
Ihana Dublin

Ai mikä syksy 


Yksi parhaista päivistä tähän asti täällä! Aamulla ompelin koulupuvun valmiiksi ennen kuin kiirehdin junalla keskustaan. Ihana Jenni, toinen aupair Suomesta ja ensimmäinen ystävä täältä, käveli O'Connell Streetiltä vastaan. Syötiin meidän eka irlantilainen aamupala pubissa ja en jaksanut edes kaikkea syödä... menee hetki ennen kuin syön uudestaan, mutta hyvää oli!

Irlantilainen aamiainen on sama kuin englantilainen, mutta irkussa kuuluu myös puuro. Lautasella oli kananmunaa, pekonia, makkaraa, papuja tomaattikastikkeessa, paahtoleipä, perunaa, mustaa puddingia (kuin mustaa makkaraa) ja hash brownia. Aamiaiseen kuului myös tee tai kahvi.

Irkkufutiksen semifinaali

c'moon Dublin, c'moon!


Sunnuntai jatkui irlantilaiseen tapaan: lähdettiin katsomaan irkku-urheilua paikan päälle stadioniin! Gaelilainen jalkapallo on kyllä hyvä laji samoin kuin hurling. Irlantilaiset ovat urheilufaneja ja kaikilla oli joukkueen värejä, samoin meillä kasvomaalauksiin asti, niin kivaa!
 Euroopan 5. suurin stadioni, Croke Park.
Pelin jälkeen ... Dublin hävisi :(


Tästä oli tarkoitus lähteä pubiin, mutta Dublinin hävittyä fiilis vähän lähti ja käytiin KFCs syömässä ennen kuin lähdin bussilla irkkuystävän luo. Oli kyllä mahtava päivä ja täytyy jatkossakin tehdä jotain erilaista ja kokea uusia juttuja. Varsinkin tälläisiä mitä ei muualla pysty tekemään.

Vielä on Guinness juomatta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti