(no) back to school

Sunnuntai toi Itävallan kulttuurin mieleen. Olin suomalaisen aupairin kanssa kahvilassa monta tuntia ja vaihdettiin kuulumisia. Miten ihanaa olikin vain jutella, varsinkin kun ulkona satoi kaatamalla. Ehkä mä menenkin jouluksi toiseen kotiini, Alpeille. Juuri nyt mulla on suurempi koti-ikävä sinne kuin Suomeen. Klagenfurtin katuja, ystäviä ja isäntäperheitä. Olisi uskomatonta palata vaihtovuoden jälkeen Itävaltaan. Koti siellä, täällä ja tuolla - missä sydän on? Täällä.

päiväkirja 11.8.2014

Kun uskaltaa kasvaa rohkeus;kun epäröi kasvaa pelko

Muutaman päivän aikana otettuja kuvia: piknikkiä, jalkapalloa, sorsien ruokintaa puistossa, Starbucksissa kirjan lukemista ja Dublinin paikallinen kahvila. Ei hassumpaa olla aupair!

Kolme vuotta sitten aloitin viimeisen lukuvuoden peruskoulua. Kaverit alkoivat miettimään amis vai lukio ja mä mietin Eurooppa vai Amerikka. Mä halusin yksin maailmalle 16-vuotiaana, valmis tai ei niin mä lähdin. Ujous lähti samalla ja ehkä vähän liiankin paljon sosiaalisuutta tuli tilalle. Pitäkää unelmistanne kiinni. Kaverit vielä hetki sitten nauroi, kun halusin vaihtariksi ja aupairiksi. Ensin toisen perusasteen tutkinto, opettajat sanoi. Miten paljon enemmän asioita oon oppinutkaan yksin ulkomailla kuin olisin oppinut koulun penkillä!

Tähän on sisältynyt vaihtovuosi, reppureissausta yksin Espanjassa ja Ruotsissa, opistoelämää Mikkelissä ja nyt aupairina Irlannissa. Mitä jos mä olisin lähtenyt jatko-opiskelemaan heti peruskoulun jälkeen, olisin kuunnellut muita ja luopunut unelmista ainankin hetkeksi? Tai sittenkin jatkanut matkailualaa Mikkelissä enkä lähtenyt Irlantiin? Mä en tiedä olisinko mä silloin näin onnellinen.

Mun irkkupoika kysyi kerran mikä mua hymyilyttää. Sanoin että elämä. Sen jälkeen hän ei ole kysellyt asiasta vaan vain vastannut hymyyn. Poskipäihin koskee onnellisuus.

Tälläisiä ajatuksia tuli nyt kun koulut ovat alkaneet Suomessa ja teki mieli vähän kulkee blogimassan mukana ja tehdä back to school-postaus, haha.