28.6.2014

Matkapäiväkirja 2/2: Costa Blanca

Tämä on jatko-osa Espanjan reppureissulle. Matkapäiväkirjan alku löytyy täältä.
+ Matkavideo Youtubessa

 

MALAGA - GRANADA - MURCIA - ALICANTE - CALPE - BENIDORM

 

SUNNUNTAI 

Matka Malagasta Alicanteen olisi ollut muuten hyvä jos viereinen jätkä ei olisi nukkunut niin leveästi ja nojannut mua vasten. Unohtamatta pysähdyksiä Granadaan ja Murciaan, kun ihmiset lähtivät bussista tupakalle tai hakemaan ruokaa. Ei tätä oikein voinut koiran uneksikaan kutsua. 4:30 olin jo Alicantessa ja torkahtelin muutaman tunnin bussiasemalla ennen kuin vartija tuli herättämään.

Tässä vaiheessa nostin 200€ automaatista, sanakirja toisessa kädessä (valitsin kieleksi espanja)

Lähdin ilman karttaa kävelemään keskustaa päin ja näky kuuden aikaa aamulla oli hirvittävä. Linnut söivät roskia, viemäri haisi ja muutenkin la-su yön jäliltä kaupunki oli todella törkyinen. Sattui myös olemaan kylmin aika koko matkasta ja siihen väsymys sekä nälkä... menin rannalle jos saisin päähäni ideoita mitä tai mihin seuraavaksi (ensivaikutelma Alicantesta oli niin kauhea, että teki mieli lähteä muualle) Sen jälkeen kun iso rotta kipitteli jaloissa niin lähdin etsimään hostellia, jonka olin netistä surffanut.

Eihän sitä hostellia tietysti löytynyt ja aamupalalla McCafeessa otin mapsin sijainniksi X Hostelin(18€/yö). Nyt kun katukoneet olivat putsanneet tiet ja ihmisiä alkoi kävelemään vastaan sekä aurinko lämmittämään niin ei Alicante niin kauhealta tuntunut. Muut turisitit piristivät kysymällä voinko ottaa valokuvan ja yksi halusi yhteiskuvankin. Pienen eksymisen jälkeen ja suurella tuurilla löysin oikean hostellin.

Hostellin terassilla oli grillijuhlat ja tutustuin taas mukaviin ihmisiin. Kämppiksiä oli Ruotsista, Australiasta ja Italiasta. Tämä italialainen oli huvittava tapaus: hän yritti saada mua mukaan ulos ja vaihteli yli tunnin vaatteita edestakaisin ja teki kaikkensa että aika kuluisi ja muuttaisin mieleni.

Ainii, tilasin ruoan kokonaan espanjaksi ja joku mainitsi Calpen enkä tiennyt mitään tuosta paikasta ennen kuin katsoin bussiaikataulut - sinne siis!
= 27€

MAANANTAI

 Onnellisuus oli taas sadassa hyvien unien jälkeen. Suunnitelmissa oli jäädä Alicanteen lentoon asti, mutta kaupunki oli pettymys ja nyt mikä tahansa muu kelpasi. Kävin ostamassa tapasbaarista take away aamupalan ja hyppäsin bussiin. Maisemat olivat mielettömät ja kun bussi ajeli vuoren yli ja rantaviivaa pitkin Calpeen Benidormin kautta, voi että.

Tätä kirjoittaessa hymilen vain enemmän mitä lähemmäs Calpeen mennään. Bussissa oli mukava mies joka jutteli niitä näitä ja neuvoi tien hostelliin. Nyt toivoisin, että olisi ollut kamera otsassa ja näkisitte mitä kaikkea loppureissulla tapahtui. Hain tottuneesti infopisteestä kartan ja menin sen jälkeen kysymään olisiko vapaata hostellissa. "Vaikka kuukaudeksi" Otin huoneen kahdeksi yöksi(32€ aamupalalla) ja mun ikäinen jätkä tuli näyttämään missä huone oli ja toi pyyhkeen sekä vuodevaatteet.

Aulassa oli myös oleskelualue ja tutustuin respajätkään paremmin. Kesken keskustelun mukaan tuli irkku, jonka kanssa heti tuli jutun aihetta mun Irlantiin muutosta. Hän oli asunut kaksi vuotta Dublinissa ja niin mielenkiintoinen ihminen muutenkin etten voinut kieltäytyä lähtemästä mukaan rannalle. Siellä tutustuin hostelliväkeen ja olin niin otettu miten ytävällisesti he ottivat mukaan joukkoon!

Kävelin rantabulevardilta takaisin hostelliin ja keittiössä uudet ystävät huutelivat Finlandia mukaan. Niinpä me kokattiin 10 hengelle ruokaa(okei pilkoin vain porkkanoita) ja lähdettiin sen jälkeen ulos. Hostellielämä on niin siistiä!
= 60€

TIISTAI

Tutustuin vanhaan kaupunkiin aamupalan jälkeen ja menin rannalle koko päiväksi. Vesi oli ihanaa ja koska Calpe on saksalaisia täynnä niin löysin saksankielisen radiokanavan. Taisin myös nukahtaa auringon alle ja katsoa liian pitkään hengenpelastajia. Ihan mahtava rantapäivä! Oli lähes taivaallista vain ottaa aurinkoa katsomatta kelloa ja menemättä minnekään. Illalla kävin ostoksilla ja syömässä saksalaisessa ravintolassa. Mun oli pakko päästä puhumaan saksaa ja tilaamaan Wiener Schnitzel.
= 34€

KESKIVIIKKO

Heräsin katsomaan auringonnousua rannalle ja kävelin viimeisen kerran tutuksi tulleiden paikkojen ohi. Aamupalalla hyvästit muistuttivat oloa vuoden takaisesta vaihtaritapaamisesta. Parissa päivässä Calpesta oli tullut kotoisa ja ihmisistä läheisiä. Varsinkin yhdestä lontoolaisesta. Mielettömän haikeeta jättää se kaikki. Lähdin bussilla(8€) takaisin Alicanteen ja kävin museoissa sekä linnassa.

...Ai ettei vastoinkäymisiä käynyt? Kyllä mä ehdin poliisit kutsua paikalle, kun tallelokero olikin tyhjä ja omaisuus poissa. Mun jalat tärisi ja sydän hakkasi senkin jälkeen, kun poliisit aukasi viereisen lokeron oven ja ne olikin siellä (heh). Poliisikoira kävi vielä tutkimassa repun ennen kun pääsin jatkamaan matkaa nukkumispaikkaan, lentokentälle.
= 25€



TORSTAI

Saavuin Tampereen lentokentälle ja sieltä lähti Ryanairin lentokenttäbussiin juna-asemalle, josta menin suoraan Kouvolan junaan. Matka oli tässä. Se on nyt ohi ja mä olen elossa. Milloin uusiksi ja mihin maahan? Tästähän se vasta alkoi...


Ei tarvitse olla rikas lähteäkseen. Reppureissu maksoi yhteensä alle 550€ sisältäen kulut lennoista heräteostoksiin. Kannustan kaikkia ulkomaille repun kanssa sekä antamaan mahdollisuuden sohvasurffaukselle ja paikalliselle ruualle!


Vastaan mielelläni kommentteihin jos on kysyttävää. Gracias :)


6 kommenttia:

  1. Toi Calpe näyttää niin ihanalta :)) Harmi, ettei Alicante ollutkaan niin mukava paikka, itsekki ois joskus halunnu käydä siel...

    VastaaPoista
  2. Calpe oli kyllä suosikki! Alicante oli pieni pettymys ja hostellis ihmiset puhuivatkin ettei kaupungissa ole paljon nähtävää ja koettavaa muiden espanjalaisten paikkojen rinnalla. Mutta sinne on helppo mennä kiuten myös lähteä pois... :)

    VastaaPoista
  3. Hei sullahan on ihana blogi! :3 Just tällasia reissublogeja rakastan lukee, näistä tulee hyvälle mielelle ja saa vähän inspistä mihin vois mennä ja mitä tehä. Ite oon aatellu lähtee reilaamaan jonain kesänä, ei ehk vielä ens mut sitten, sillon ois rahatki koossa!
    Mut mäki taidan jäädä seuraileen sun postauksia, ja hyvää kesää sullekki!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :) reilaaminen on myös mul mielessä, mutta oon kahden vaiheilla ku unelmana olisi matkustaa (junalla?) USAn halki, saa nähä mitä tulevaisuus tuo.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa reissublogi! Nää on just parhaita, täytyy jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista