Tänään olisin valmistunut ylioppilaaksi tai ammattiin. 16 lentoa ja 17 maata kolmessa vuodessa opiskelun sijaan. Huomenna kuvailemassa Lontoota ja viikon päästä juomassa huurteista Guinnessia Dublinissa. Olin onnekas ja löysin elämäntavan josta pidän, täytyi vain 16-vuotiaana löytää rohkeutta elää sen mukaisesti.
päiväkirjasta 29.5.2015Lähdin junalla keskustaan ja sieltä metrolla Paddingtoniin. Alkuvuodesta katsoin Pariisissa kyseisen elokuvan ranskaksi ja en olisi silloin uskonut seisovan samassa paikkaa mistä elokuva sai alkunsa. Hämmästelin hetken elämää juna-asemalla ja menin sieltä puistoon syömään voikkoleivät(voileivät).
Puistolta kävelin museolle hiljaisia katuja pitkin. Seuraava etappi oli Oxford ja siellä oli mielenkiintoinen kauppa. Kun olit ostanut 25 punnalla jotain sait yhden ilmaisen kolikon rahapelikoneelle ja 50 punnalla sai kaksi jne. Aika hyvä myyntikikka.
Oxfordilta lähdin King's cross asemalle ja kävin laiturilla, missä Harry Potter elokuvia on kuvattu. Piccadillystä lähdin bussilla toiselle puolelle jokea. Oli outoa olla yksin bussin toisessa kerroksessa. Dublinissa se on ihan normaalia, mutta Lontoon keskustassa lauantaina?
Kävelin jokea pitkin kumpaakin suuntaan, harhailin kaduilla ja luin ravintoloiden menuja. Ylitin siltoja ja katselin katuesityksiä. Samalla tuli nähtyä Lontoon nähtävyydet ja menin takaisin Oxfordille syömään. Otin junan Paddingtonista ja matkustin Lontoosta pois.
Tykkäsin kaupungista, mutta ei mennyt suosikkeihin. Vähän paha sanoa vain päivän perusteella kunnon mielipidettä Lontoosta, mutta voisin uudestaan lähteä konsertin tai teatterin merkeissä. Oli tässä oma pieni seikkailunsa mennä minne huvitti ja tietämättä mistään mitää. Huomenna onkin jo kesäkuu ja mulla on tavoitteita sille kuukaudelle. Kirjoitan niistä myöhemmin. Perjantaina koe-esiintyminen Disneyhahmoksi - sitä odotellassa... tai oikeastaan Irlantia odotellessa.
Vau, mulla ei ikinä riittäisi rohkeus elää tolla tavalla matkustellen! Tää sun blogi vaikuttaa tosi kiinnostavalta, taidankin selailla vähän vanhojakin postauksia. :)
VastaaPoistakiitos Erika! tykkään sun blogista myös, toivottavasti jäät seuraamaan :)
PoistaNiimpä, toi on tosi siistiä, et vaan matkustelet :) Mulla puuttuu rahoitus, muuten mäkin lähtisin! Ah Lontoo, näyttää sun kuvissa just siltä että sinne pitää päästä :)
VastaaPoistamulla ei ollut lähtiessä kuin 100e jos sitäkään :) Lontoos on kyl niin paljon nähtävää, kannattaa käydä. Kiitos kommentista vilma :)
PoistaWau, oot sitten tehny töitäkin, eikö?
Poistaau pairin taskurahasta säästänyt :)
Poista