Au pairiksi on helppo lähteä. Nykyään perheen voi löytää Facebook-ryhmästäkin. Euroopassa järjestön kautta ei kannata lähteä tai voi tulla enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta muualle se on lähes välttämätön ja tarpeen. Tosiseikka on, että jokainen voi olla au pair (oli se sitten viikon tai vuoden). Eli jos unelmasi on lähteä tähän hommaan niin onneksi olkoon, se on käymässä toteen jos vain uskallat!
![]() |
Lappeenrannan lentokenttä 2012 |
Vaikka kuinka luin samat au pairien vinkit ja blogit kuin muut niin tein virheitä. Oli vaikea usko, että se huono kokemus tulikin omalle kohdalle. Miten siinä niin kävi? Ei tarvitse olla edes au pair, kun on jo tehnyt virheen. Valinnut väärän perheen.
1. mennyt ensimmäiseen perheeseen, jonka kanssa on keskustellut ja jotka halusivat sut muiden hakijoiden joukosta. Ehkä et usko, että niin hyvää tuuria kävisi toisen kerran. Olet ehkä niin otettu ja innoissasi (unelmasi on "kyllä" sanan päässä!), että uskot sen perheen olevan juuri se oikea. Mistä tiedät jos et keskustele muiden kanssa? Et voi tietää olisiko sua odottamassa parempi perhe, voisiko vielä jonkun toisen kanssa klikata paremmin tai pitäisitkö toisen perheen lapsista videopuhelun perusteella enemmän jos et anna sille mahdollisuutta. Anna mahdollisuus perheille, haastattele ja keskustele esimerkiksi viiden kanssa. Tiedän tunteen, kun tarvisi vain vastata myöntävästi ja voisi varata lentolipun. Älä kuitenkaan kiirehdi, vaikka kuinka oikealta se tuntuisi. Jos kiirehdit ja valitset ensimmäisen joka halusi sut, muutat heidän luokse ja kaikki on fine ennen kuin tapaat muiden au pairien perheitä joiden kanssa synkkää paremmin ja huomaat mustavalkoisten lasien läpi, ettet ole sellaisessa perheessä missä haluaisit oikeasti olla niin... se on kamala tunne ja mulla se johti perheen vaihtoon. Kadutti kamalasti, etten antanut mahdollisuutta muille perheille.
2. valinnut väärin syin. Kun haet perheeseen, mieti mikä sai sut hakemaan juuri siihen. Lapsien määrä, sukupuolet, iät ja heidän mielenkiinnon kohteet? Kaupunki, vanhempien ammatit ja sijainti? Parisänky, oma TV ja kylpyhuone? Työtehtävät, työpäivät ja -tunnit? Viikkorahan määrä, ilmainen kännykkä ja prepaid-liittymä, ilmainen bussikortti, ilmainen kielikurssi ja ilmainen salikortti?
Jos perhe mainitsee viimeiset asiat jo hakemuksessa niin se on ehkä vain perheeseen houkuttelua. Kukapa ei haluaisi yli 100€ viikossa ja omaa huonetta parisängyllä ja kylpyhuoneella. Puhumattakaan että kaikki on ilmaista - jopa harrastuskin maksetaan. Olisit todella onnekas jos pääsisit siihen perheeseen. Onnekas, mutta et ehkä onnellinen. Lapsia on enemmän kuin sulla käsiä, työtehtävät lisääntyvät, työtunteja ei ehdi edes laskea ja vanhempien kanssa on vaikea puhua asioista. Jos edut kiinnostavat enemmän kuin perhe niin älä lähde au pairiksi - ainakaan siihen perheeseen.
Totuus on että tiedät oliko virhe vai ei vasta kun olet jo talossa. Uudessa kodissasi. Perhe voi käyttäytyä aivan eri tavalla ensimmäisellä viikolla kuin ensimmäisen kuukauden jälkeen. Yllättäen työtehtävät lisääntyvät lähes huomaamatta ja perhe alkaa pitämään sua itsestäänselvyytenä. Voit tuntea olosi tervetulleeksi ensimmäisen illan jälkeen, mutta kuukauden päästä et voisi edes kuvitella katsovasi telkkaria heidän kanssa. Et tunne oloa tervetulleeksi heidän vapaa-ajalla. Ehkä perhe ei ole onnellinen, vanhemmat ovat yhdessä lasten takia ja arki on helvettiä sulle. Joku käy sun huoneessa, vaikka jo hakuvaiheesssa oli tehty selväksi, että niin ei tulisi käymään. Lapset ovat ihan erilaisia mitä vanhemmat olivat luonnehtineet profiilissa. Oikeastaan puolet heidän au pair profiilista oli valhetta.
Miten voit välttyä tältä? Keskustele entisen/nykyisen au pairin kanssa. Kysy esimerkiksi:
Tunsitko itsesi perheenjäseneksi / otettiinko sut perheeseen mukaan. Saitko oman rauhan vapaa-ajalla eikä huoneeseen tultu? Tottelivatko lapset vai kokeilivatko he loppuun asti rajojasi? Tarviko sun puuttua lasten kasvatukseen miten? Alkoiko tilanne muuttumaan: tuliko töitä enemmän ja mitä alussa luvattiin ei pitänyt paikkansa ja kerrottiin ei ollut totta? Minkälaista babysittaus oli? Tykkäsitkö vanhemmista ja miksi? Mitä teitte lasten kanssa? (jos entinen au pair vastailee ympäripyöreeesti niin ehkä sille kokemus on ollut huono)Kyllä sen huomaa innokkuudesta puhua perheestä jos on ollut hyvä kokemus vai ei ja onko otettu perheeseen uutena jäsenenä vai työntekijänä.
Lisäksi voi kysyä onko uuden harrastuksen aloittaminen helppoa ja onko lähistöllä muita au paireja. Yhtä tärkeää on löytää oikea perhe kuin paikka, missä viihtyy ja voi verkostoitua.
Kun olet tehnyt suuret päätökset, pienet asiat ratkeavat itsestään.
Virheitä mitä au pair tekee perheessä
- ei vaihda kuulumisia
- jättää asioita kertomatta (liittyen lapsiin)
- ei tutustu - ei anna lasten tutustua
- kysytään, mutta ei kysy takaisin
- ei näytä kiinnostusta (vaikka olisikin)
- käyttää kännykkää työaikana
- jättää asioita kysymättä
- mieltä painaa jokin muttei sano
- ei ole rehellinen
Kokemuksen äänellä. Kysy mitä kuuluu päivittäin, kiitä ja pyydä anteeksi, kerro vanhemmille mitä olet tehnyt lasten kanssa, kerro yksityiskohtia ja muistoja työpäivästä, vitsaile, kerro lapsille jotain hauskaa vapaa-ajastasi ja itsestäsi, kysy takaisin mikä on lapsen suosikkihuvipuistolaite, tiedustele mitä huomenna lapset haluavat tehdä, kehu lapsia aina kun on kehumista, ota netti pois kännykästä työaikana, kysy niitä tyhmiä asioita vanhemmilta kuukaudenkin jälkeen, tiedustele miten olet työsi tehnyt ja onko jotain mitä voisi tehdä toisin, askartele ja leiki (pinterest!), yllätä, kerro vanhemmille että olet ollut vähän yksinäinen/kipeä/koti-ikävissä(esimerkiksi) jos olet ollut.
Au pairiksikin täytyy oppia kuin mihin tahansa muuhun työhön. Et voi alussa tietää ja osata kaikkea. Keskity työntekoon ja tutustu perheeseen. Älä anna vapaa-ajan olla ykkösjuttu tai missaat puolet hyvästä au pair kokemuksesta. Hyvä kokemus lähtee perheestä. Kaikki lähtee perheestä.
We must take adventures in order to know where we truly belong
Erilaisia perheitä on yhtä paljon kuin au paireja! Tutustu kaikenlaisiin. Live out vai live in, 20h vai 40h työtunnit, yksinhuoltaja vai suurperhe, vaihtelevat työpäivät vai ma-pe työpäivät, klo 6-12 vai 12-18, suomalainen vai ulkomaalainen perhe, pikkukylässä vai suurkaupungissa, lemmikkejä vai ei, yksi vai kolme lasta, tyttö vai poika (mieti montako samaa mielenkiinnon kohdetta löytyy) ja onhan näitä vaikka mitä!
Virhe jos ei ole
Au pairin työkalenteri. Voi jaysus jos olisi ollut tälläinen ensimmäisessä perheessä! Vanhemmat ja au pair voivat laittaa menojaan ylös, sekä jos lapsilla on jotain erikoista jonakin päivänä. Au pair voi huoletta suunitella vapaa-aikaa, kun työtunnit ovat selkeästi ilmoitettu. Helpottaa perheen ja au pairin arkea huomattavasti.
Työsopimus. Työtehtävät ja velvollisuudet. Kirjallisesta sopimuksesta on helppo tarkistaa kumpi on oikeassa.
Tykkäsin Au Pairit Los Angelesissa ohjelmasta, koska kaikki neljä tarinaa olivat erilaisia. Se on totuus koko au pair hommassa. Sun omasta kokemuksesta tulee uniikki, mutta siinä voi olla taustalla samaa mitä jonkun toisen omassa. Esimerkiksi tässä ohjelmassa: perheenvaihto, sopivan perheen löytäminen, arki kun asioista ei puhu perheen kanssa tai lähtee au pairiksi vääristä syistä. Jokaisesta tarinasta ja muiden virheistä voi oppia.
Sä olet kuitenkin se, joka tekee kokemuksesta sellaisen kuin se on. Omalla aktiivisuudella ja rehellisyydellä. Vaikka perhe vaikuttaisi kuinka täydellisestä niin se ei kerro vielä mitään sun ajasta siellä. Jos sulla ei ole ystäviä niin laita viestiä esimerkiksi Au Pair in ___ Facebook-ryhmään. Jos et ole onnellinen perheessä niin vaihda toiseen. Jos et haluakaan olla au pair niin etsi toinen työ jos muuten tykkäät asua siellä. Jos et halua jäädä niin lähde kotiin ylpeänä tästä kokemuksesta ja että yritit ja opit paljon. Älä laske päiviä tai edes ajattele, että sun täytyisi selviytyä.
Aina voi palata kotiin. Aina voi lähteä au pairiksi.
Sometimes one day in a different place gives you more than ten years of life at home.
Saa nähdä tuleeko #aupairit ohjelmasta kolmas tuotantokausi ja jos tulee niin mikä on sijainti ja haenko sinne. Hakisitko sä mukaan ohjelmaan?
Mä olin lähdössä lukion jälkeen au pairiksi, mutta rohkeus petti ja elämäntilanne muuttui niin paljon. Mulla siis oli perhe 'kyllä'-sanaa vailla ja välillä tulee mietittyä kuinka erilaista elämä olisi voinut olla. Harmittaa silloin tällöin :/
VastaaPoistaTää oli todella hyvä postaus mun mielestä :)
kyllähän sä vielä jos elämäntilanne on sellainen niin voit lähteä au pairiksi! Vaikka vain pariksi kuukaudeksi :) kaikella on tarkoituksensa, vaikka kliseetä onkin. Kiitos todella paljon!
PoistaHei kiitos tosi paljon näistä vinkeistä! Oon just ettimässä perhettä ja toivottavasti lähössä ens syksynä ranskaan tai espanjaan au pairiks puoleks vuodeks :) Eri perheille oon jutellu, mut sitten en oo enää pitäny niihin yhteyttä sen ekan juttelukerran jälkeen. Sainkin tästä postauksesta paljon uusia pointteja, mitä olisi ehkä hyvä kysellä perheeltä! Mut osaisitko antaa vähä neuvoo et mitä kannattas sitten tehdä, kun on eka skypekeskustelu käyty läpi perheen kanssa? Kuinka kauan kannattaa pitää taukoo ja ottaa yhteyttä uuelleen jos alkaakin sitten oikeasti kiinnostamaan? :D Ehkä vähän tapauskohtasta, mut niin. Kiitos kivasta postauksesta!
VastaaPoistaMää nyt tungen vähän lusikkaani soppaan, kosks oon itekin au pairina ja käyny muutamaankin otteeseen noita skypekeskusteluja monien perheiden kanssa.
PoistaUseimmiten kyllä se alote tulee perheen puolesta, eli jos heidän mielestään sää olisit niille hyvä au pair, niin ne varmasti kertoo tämän sulle ja pyytää olemaan kontaktissa tai kysyy sulta vaikka, että voidaanko puhua ajankohtana x lisää. Jos sää et syty niihin heti ekalla kerralla, se on ihan okei, mutta kannattaa silti pitää kaikki ovet edelleen avoinna ja kysyä niiltä, että voitteko jutella myöhemmin uudelleen.
Vähän asiaa sivuten; jos käy niin, että joku perhe sanoo sulle, että sää et oo niiden etsimä henkilö niin ei kannata missään nimessä lannistua. Mää en ite edes muista kuinka monta eri perhettä sano mulle ei - mutta sepä ei haitannu yhtään, koska tällä hetkellä elän perheen kanssa, joka on niiiiiiiiiiiiin mahtava ja niin "my kind of people", että oli kaikkien niiden negatiivisten vastausten väärti :D
Mutta jos siis sua kiinnostaa joku perhe, mutta ne ei jostain syystä ota suhun yhteyttä niin rohkeesti vaan viestiä perään vaikka siinä muutaman päivän jälkeen, että hei, miten menee, ootteko jo löytänyt jonkun vai etittekö edelleen. :)
Ja mää en voi myöskään antaa ite mitään parempaa vinkkiä, kun että ota oma aikas sen perheen ettimisessä. Sää tuut kuitenkin asumaan näiden ihmisten kanssa kuukausia, jopa vuosia, saman katon alla. Sillon on oikeesti tärkeetä, että näkee (ainakin suurimman osan ajasta) silmästä silmään ja on yhteinen ymmärrys siitä, miten hommat heidän katon allaan pyörii.
Summa summarum; viestiä vaan kaikille perheille, joista oot mahdollisesti kiinnostunut ja ala jutella lisää jos he vielä etsii omaansa! :) Siinä ei menetä mitään, että puhuu vaikka kaikille. Mullakin oli parhaillaan varmaan viitisentoista perhettä, joiden kanssa jutustelin. Joidenkin kanssa klikkas enemmän, joidenkin kanssa vähemmän. Siitä se vyyhti alkaa sit purkautua kun aikansa keskustelee ja ottaa selvää eri perheistä.
Hei, kiitos pitkästä ihanasta vastauksesta! Pitää varmasti olla kärsivällinen ja ajatella vähän pidemmälle, niin eiköhän sieltä joku löydy:') On kyllä kiva lukea muiden kokemuksista, kun kaikki on ihan uutta vielä!
Poista