Matkapäiväkirja 2/2: Dublin, IE

Tiistai 24.2.2015

(jatkoa ensimmäiselle osalle)

Saavuin Irlantiin päivällä ja miten osaisin kertoo fiiliksiä edes hiukan? Olin ikävöinyt monia asioita, mutta ensimmäisen vartin aikana huomasin kymmeniä lisää, joita en ollut tietoisesti ikävöinyt. Oksat kun osuu bussin ikkunaan, hälytin soi talossa, musiikin kuuleminen kaikkialla, englanti, vasenliikenne,.. Kaikki oli niin tuttua ja ihan kuin olisi herännyt talviunesta. Tuntui että saisin jatkaa nyt elämääni siitä mihin se jäi lokakuussa. Se oli paras tunne. Saapua kotiin. Mitään en ollut unohtanut ja vaihdoin bussia keskustan ulkopuolelle. Kävin lempikylissä ja ostoskeskuksessa ostamassa ruokaa. Poika vähän kassalla ihmetteli kun jätin hänelle sentin kolikon. Mulla oli niin saatanan hyvä fiilis ja näin pitkästä aikaa ystäviäkin. Join parasta teetä. Kuuntelin parasta musiikkia Temple Barilla. Elämä oli niin hyvin.

O'Connell streetillä yksi vähän vanhempi poika tuli kysymään rahaa ja koska lompakko oli salapaikassa repussa niin pahoittelin. Poika lähti eteenpäin kysymään muilta ja mulle tuli sama tunne kuin 120 sentin kertomuksessa. Nyt tapahtui sama. Lähdin pojan perään ja etsin lompakkoni. Annoin kaikki kolikkoni ja sen ilme.... kun sillä olikin nyt kaikki tarvittava viimeiseen bussiin ja pääsisikin kotiin yöksi potemaan huomista darraa. Muistan yhä hänen siniset silmät ja kiitollisuuden sanat.

Keskiviikko 25.2.2015

Söin ystävän luona aamupalan ja lähdin tapaamaan keskustaan toista ystävää. Lempikahvilassa 5 kuukauden jälkeen, päärynävaniljaskonssi vieressä hyvässä seurassa... en olisi voinut toivoa enempää. Kävin taas lempikylissä ja siellä meni koko päivä. Tiesin Lucanissa yhden pubin wifillä ja menin sinne, mutta seinällä ei ollutkaan enää lappua missä salasana oli lukenut viime vuonna. Kysyin baarimikolta mikä on netin salasana ja hän osoitti seinää sanomalla "se on....se oli tuolla". Nauran vieläkin sen hämmentyneelle ilmeelle! Toinen baarimikko otti kännykkäni ja kirjoitti salasanan (ystävällistä eikö) ja sain yhteyden irkkututtaviin. Heidät tavatessa ajattelin onko oikeasti 5 kuukautta tästäkin. Mikään ei ollut muuttunut.

Ennen kuin menin hostelliin niin bussissa yksi koulupoika näki lattialla karkkipaketin ja kysyi onko se mun. Sanoin ei, että voit ottaa sen. "No problem", ei varmasti ole ongelma haha!

Torstai 26.2.2015 - Sunnuntai 27.2.2015

Kirjoitin loppuviikon todella vähän päiväkirjaan. Yövyin motellissa, toisessa hostelissa, irkkuguesthousessa ja lentokentällä. Niin paljon muistoja, mutta niistä on vaikea kirjoittaa. En osaa kertoa kaikkea - ne kuulostavat arkipäivisiltä asioilta, mutta ovat koko maailma mulle. Matkusin paljon kyliin ja kävelin rannalla. Menin lempipaikkoihin ja kuuntelin katumusiikkia. Join elämäni ensimmäisen Guinnessin ja rakastuin makuun. Tanssin ja lauloin. Kävelin sateessa ja olin taksissa. Välillä en käsittänyt irlantilaisten ystävällisyyttä ja heidän elämänasennetta. Parasta. Neuvoin tietä ja vinkkasin hyviä paikkoja hostelliväelle. Kuin olisin paikallinen. Vietin aikaa pubeissa ja hengailin ystävien kanssa. Annoin rahaa kodittomalle ja hän osti sillä vesipullon. Ystäväni osti ruokakassillisen ruokaa miehelle sekä sen koiralle. Tapasin söpöjä poikia. Kävelin kalasatamassa. Katselin tähtiä. Kuulin hostelleissa uskomattomia juttuja. Näin sateenkaaren. Nauroin paljon. Hymyilin vielä enemmän.

Viimeisenä päivänä kirjoitin tännekin postauksen fiiliksistä. Muistan kun edellisenä päivänä romahdin vain lattialle, vaikka oli vielä yksi päivä jäljellä. Tuntui että kaikki oli hajoamaisillaan, juuri kun oli saanut kaiken ehjänä takaisin. En ajatellut tulevaisuutta tai huomista. Ei mitään huolenaiheita, mutta vikana päivänä tuli se suurin murhe. Miten mä voin jättää tämän?

Sunnuntaina sanoin ystävälle "mä aion muuttaa tänne niin pian kuin mahdollista. Lähden Pariisista ja tuun asumaan hostelliin." En aluksi ymmärtänyt mistä moinen ajatus tuli ja miksi sanoin sen niin ajattelematta - mutta nyt ymmärrän. Se tuli suoraan sydämestä ja oli kaikkein paras lohtu.

Tuli ymmärrettyä yksi jos toinenkin asia reissun aikana. Tärkein ehkä tämä: elämä on lyhyt ja en halua hukata sitä elämällä siten mikä ei tunnu hyvältä, olemalla siellä mikä ei tunnut oikealta.

Mä en totta vie estä itseäni. Haluan nauttia yhtä paljon elämästä mitä nautin viime viikolla... Teen sitä mikä tuntuu hyvältä ja meen sinne mikä kutsuu.