Sup Ireland

Välillä herätessäni katson ikkunasta ulos ja näen viime viikolla pystytetyn lipputangon. Irlannin lipun. Herään todellisuuteen. Mä oikeasti elän täällä.

päiväkirja 6.8.2014

Tänään loppui loma ja kävelin töiden jälkeen itävaltalaisen aupairin kanssa uuteen paikkaan. Otin muutaman kuvan matkanvarrelta blogiin.

Vähän jännitti miten aupair-arki alkaisi loman jälkeen, mutta tässähän tämä päivä meni ja huomista odotellessa. Taas tuli huomattua miten paljon viikossa voi tapahtua. Pientä käsitystä: torstaina irkkusuudelma, perjantaina ulkona, lauantaina ystävän kanssa ostarilla ja sunnuntaina toisella puolella Irlantia. Kuulostaa liian hyvältä, mutta totta se on. Fecking grand (irkkuenglantia parhaimillaan)

Teen sunnuntaisesta oman jutun videon kera. Seuraavaksi siis tulossa muutakin kuin kuulumisia. Tarvisin myös yhteen postaukseen apua: lukijan Suomesta joka tykkää valokuvaamisesta. Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä jaanairikka[at]gmail.com niin kerron lisää! Voin lähettää vaikka kiitospostikortin täältä.


Mä olen aika spontaaninen ihminen. En välttämättä mieti ennen kuin teen jotain ja tykkään toteuttaa asioita. Niin syntyy myös tarinoita ja haluan jakaa yhden monista myös tänne. Olen siis viestitellyt yhden ihmisen kanssa pari viikkoa ja meidän on ollut tarkoitus tavata parikin kertaa, mutta aina on tullut este tai akku loppunut. Hän asuu keskustassa ja yhtenä iltana akku näytti 7% kun hän laittoi että voisin tulla hänen luokse lataamaan. Tässä kohtaa tulee spontaanisuus: mä nimittäin otin osoitteen talteen ja lähdin kävelemään hänen luokse. Akku näytti 3% kun myönsin olevani eksynyt ja lähetin tälle pojalle kuvan missä olin(vasemmalla). Hän oli juuri lähettämässä vastausta, kun kännykkä pimeni ja päätin kävellä vielä muutaman korttelin ja etsiä oikeaa katua. Hetken päästä olin oikealla kadulla, mutta olin niin myöhässä sovitusta ajasta, että tätä ystävää ei näkynyt ja lähdin kävelemään takaisin päin.

Ohitin baarin ja sieltä joku huutaa jotain ennen kuin lähtee perääni. Vilkaisen taakse ja nopeutan vauhtia. Hän huutaa uudestaan ja mietin pitäisikö jo juosta. Ihminen lähestyy ja se onkin ystäväni eikä baarista tullut ihminen! Hän oli yrittänyt huutaa nimeäni, mutta äänsi sen niin väärin etten tunnistanut...  Nyt me oltiin siinä, nauramassa koko tilanteella ja jää meidän välillä murtui. Mikä ensitapaaminen kaikkien epäonnistuneiden tapaamisten jälkeen!