läpi repalaisen lokakuun

Täytin 18-vuotta, hain opintotukea, kirjoitin tenttejä läpi, otin tatuoinnin, vietin syyslomaa ja palasin Mikkeliin luultavasti joululomaan asti.

Tosiaan syysloman alkaessa lähdin bussilla kohti Lahtea. Kävin ostamassa vähän ruokaa ennen kuin matka jatkui Tampereeseen. Olin varannut hotellihuoneen ja en olisi voinut olla tyytyväisempi! Siis älyttömän siisti paikka, irlantilaisen baarin yhteydessä eli respaa ei ollut vaan homma toimi kuin Sydämen asialla-ohjelmassa. Yksilöhuoneessa oli minijääkaappi, ihana sisustus, taulutelkkari, upee kylppäri ja vieläpä niin hyvä olla!! Valmistauduin Sokos Hotellin Bar&Night yöklubiin ja ennen keikkaa tapasin SC poikia muutamaan kertaan hotellin aulassa - keikkakuume vain nousi! ;-) Meno oli niin upeeta ja en olisi millään halunnut missata jatkoja, mutta pakko oli ajatella seuraavan päivän Helsinki-matkaa. Aamulla heitin vielä moikat jätkille ja hengailin vähän aikaa muiden kanssa. Junalla Helsinkiin ostamaan 1D Worldista luokkalaiselle fanitavaraa ja illalla bussi lähti Porvooseen ja sieltä kotiin. Tässä lyhkäisesti Suomi tour weekendista, tuollaisia lisää!!

Syyslomalla tein koulujuttuja, otin tatuoinnin selkään, vietin aikaa perheen kanssa ja muistin vähän myös levätä. Nyt olisi luvassa työharjoittelusopimuksen tekoa Lappiin levihotelliin(!!) ja NaNoWriMo, osallistun samalla novellikilpailuun nääs ;)

Opiston halloweenpartyista, hauskaa oli! Siellä oli kilpailu kuka arvaa kuinka monta vaahtokarkkia purkissa on ja eilen sain n. 100 vaahtista - huone tuoksuu(?) nyt niiltä, eh.

Satin Circuksen videopäiväkirjavideoiden alkutunnarreista voi bongata myös vähän muaki :D

opinnot tähän mennessä. Ei hätää, kyllä niitä 1 ja 2 arvosanoi tulee myös!

Tampereelta; paikallisia tyttöjä, hotellista ennen klubbailua ja aamulla yhteiskuva kengistä (Olli, Axel ja mä)

Mä en tykkää blogipostauksista, jossa annetaan väärä kuva - että elämässä menisi näin hyvin. Tosiasiassa mun ikävä Itävaltaan ja ystäviin ympäri maailmaa ei ole hellittänyt. Me pidetään lähes päivittäin yhteyttä ja oon oikeasti kamalan surullinen välimatkoista - joskus pelottaa itkemisen tunne ja sen takia yritän pitää hauskaa täällä... mutta mitä jos se tulee olemaan aina vain Skype ja kirjeet enkä tule koskaan tapaamaan rakkaimpia ihmisiä uudestaan? Kukaan ei pysty korvaamaan heitä. Mun toista perhettä, enkä mä pysty vaan vaihtamaan jengii ku mä tarvisin jenkkivitsei, lattaritanssii, kanadalaista itsevarmuutta, poskipusui ja halauksii yhä.